Kenestä olisi jauhamaan pask…purkkaa Saulin kamuksi viimeiselle kierrokselle?

Ruutulipun heilahtaessa ja viimeisen kierroksen pikkuhiljaa startatessa tunnelma alkaa tiivistyä ja jännitys kohoaa. Samalla kun Sauli Niinistö pinkoo rullaluistimillaan etumatkaa muihin ehdokkaisiin, Paavo Väyrynen ja Pekka Haavisto käyvät tiukkaa taistoa toisesta finaalipaikasta.

Tasaisen tiukkaa vääntöä näiden kahden herrasmiehen välillä todella käydään, sillä tuorein gallup (17.1) näyttää Väyryselle 12 prosenttia ja Haavistolle 11 prosenttia äänistä.

Keskiviikkoisessa MTV3:n Vaalitentissä Haavisto oli kuitenkin liekeissä ja maikkarin nettiäänestyksessä hän keräsi yli 3o prosenttiä äänistä. Toivon mukaan tämä herättäisi äänestäjiä, ja toisella kierroksella Saulin peesissä nähtäisiin kaksinkertaista voitonmerkkiä heiluttelevan Paavo Väyrysen sijaan Pekka Haavisto. Haaviston kohteliaan asiallinen linja kun puree paljon paremmin kuin vanhan Väyrysen laskelmoidun oloinen ”vitsiniekan” linja.

Seuraavassa ryppäässä kilpailua käyvät kolmikko Timo Soini, Paavo Lipponen ja Paavo Arhinmäki. Paavojen alhainen kannatus hämmästyttää. Voi olla, että gallupien vaikutuksesta Pekka Haavisto on saanut kalastettua Arhinmäen ääniä. Lipposen kohdalla sen sijaan ei vielä tiedä, jos vaikka mörkö pomppaisi kulman takaa, sanoisi ”pöö” ja nostaisi vanhan Paavon mustana ratsuna mukaan kärkikahinoihin.

Soinin Timppa kuitenkin voisi jo lyödä hanskat tiskiin ja siirtyä muihin hommiin. Esimerkiksi Facebookia vasta-alkajille – kurssille opettajanaan Paavo Arhinmäki?

Kilpailun häntäpäätä pitävät naisehdokkaamme Biaudet ja Essayah. Jos vaaligallupia käy uskominen, niin alkaa peli olla jo menetetty näiden leidien kohdalla.  Biaudet ainakin on jo tajunnut sen. Tämä huomattiin jo keskiviikkoisessa maikkarin vaalitentissä ja Helsingin Sanomien Presidentti-chatissa kävi selväksi myös se, kenelle Biaudet luovuttaa oman äänensä: ”Niinistö kyllä valitaan, ja toisella kierroksella. Kuka muu on toisella kierroksella, ei ole ratkaisevaa”. Taitaa Biaudet olla sitä tyyppiä, joka tykkää olla aina voittajan puolella?

Oli miten oli, luojan kiitos tänään torstai-iltana käydään viimeinen vaaliväittely telkkarissa. Itse ainakin olen jo saanut aivan tarpeekseni katselunautintoja vaalitenteistä ja – väittelyistä, joissa juontaja hyssyttelee ja jakelee vastausvuoroja ehdokkaille heidän viitatessaan. Vuoron saadessaan ehdokkaat sitten vastailevat kysymyksiin ympäripyöreästi ja letkauttelevat piikitteleviä kommentteja toisilleen tekohymyjen valaistessa studion. Ja auta armias sitä vinkumisen ja itkun määrää, jos joku toinen saa enemmän vastausaikaa ja puheenvuoroja kuin toinen!

Tunnelmat juuri nyt ovat siis kireät kuin viulunkieli ja meininki kuin päiväkodissa. Tämä vahvistui viimeistään siinä kohtaa kun maikkarin juontaja pyysi ehdokkaita kertomaan jotain kivaa vasta-ehdokkaista. Herttaista.

Toivon mukaan viimeisessä vaaliväittelyssä nähtäisiin kuitenkin vielä jotain uutta, mikä sekottaisi pakkaa. Vaikkapa ”lisää tällaisia tiiviitä puheenvuoroja eikä jaaritteluja”, Lipposta lainatakseni.

Nina Tikka MJ11

Media on ehdokkaan ensimmäinen taistelukenttä

Ei voi liiaksi painottaa mainonnan ja vaalikampanjan merkitystä presidentinvaaleissa. Mainonta on osoitus ehdokkaan taloudellisesta ja henkisestä panostuksesta vaalikisassa.

Vaalikampanjointi kertoo presidenttiehdokkaan motiiveista, tavoitteista ja ennen kaikkea tiivistetysti toimintamallista, jolla valtio saavuttaisi optimaalisen hyvinvoinnin ja vaurauden.

Tänä vuonna niin kuin luonnollisesti edeltävinäkin vuosina kampanjointi ja mainonta ovat kiihtyneet vaalien lähestyessä. Mielestäni pohdittaessa presidenttivaalien mainontaa tulee ottaa huomioon ehdokkaiden kaikki esiintyminen mediassa, kaikki äänestysgallupeista tv-lähetyksiin.

Tällä hetkellä galluptilannetta johtaa edelleen Sauli Niinistö ja kakkospaikasta Väyrynen ja Haavisto ovat toistaiseksi kisanneet kiivaasti. Tuleeko toista kierrosta, sitä ei tiedä kukaan, mutta luulenpa, ettei tässä Niinistön kannalta niin onnellisesti tulisi käymään. Niinistön kannatus on laskenut, vaikka hänen kampanjointi on mielestäni onnistunut varsin hyvin. Laaja-alaisesti ja pitkältä ajalta hiipunut kannatus on toisaalta vain osoitus siitä, kun kaikki muut presidenttiehdokkaat tulivat selville, niin äänetkin jakautuvat ehdokkaiden kesken.

Äänestyksissä ja tv-lähetyksissä naisehdokkaat Eva Biaudet (Rkp) ja Sari Essayah (Kd) ovat jääneet vähän ”äijien” varjoon, eivätkä kannatusprosentitkaan väitä toista.

 Biaudetilla ei oikeastaan ole mitään uutta tai erilaista. Hän ei juuri painota jotakin tiettyä teemaa tai nouse esiin jollain kampanjointituotteellaan. Toisaalta kyllähän hän kovasti tuntuu painottavan tasa-arvoa, mikä ei sinänsä ole yllättävää, kun kyseessä on pieni vähemmistöpuolueen edustaja. Jos Biaudetilla olisi joku muista erottuva voimakas taito tai ominaisuus tai hän olisi vaikka feministi, häntä olisi helpompi äänestää presidentiksi muutoskykyisenä ja uskottavana poliitikkona - näin naisen näkökulmasta. Kampanjointi on vaisua, videot ovat tavallisia vailla nokkeluutta tai oivalluksia ja olemuskin on jotenkin vähän tätimäinen ”anteeksi, että olen olemassa, mutta minusta pitäisi...” Mainonnassa raha puhuu, joten ei pieneltä puolueelta ole inhimillistä odottaa mediaa räjäyttäviä kampanjaelokuvia. Ei siis nokankoputtamista – muistutukseksi: asenne ei maksa mitään.

Minulta Essayah on jäänyt vähän piiloon. ”Askeleen edellä” vaalislogan on kyllä ollut esillä ja slogani itsessään on kelpo ja onnistunut siinä mielessä, että elämme jatkuvasti yhä nopeammin muuttuvassa yhteiskunnassa. Ennakoiva ja muutoksiin varautunut Suomi olisi tervetullut vaihtoehto.  Essay esimerkiksi avajaisvaalipuheessaan ottaa hyvin moniin asioihin kansainvälisen näkökulman ja muutenkin tuo puheissaan ja tekstissään esille globaalit ongelmat. Kristillisiin arvoihin perustuvat tavoitteet eli ”askeleet” on eroteltu viiteen pääkohtaan, mikä selkeyttää vaalislogania ja Essayahta presidenttiehdokkaana. En oikein itsekään ole päättänyt, kuinka oikeana tai vakuuttavana vaihtoehtona Essayahia pidän.

Mielestäni tämän hetken vahvimmat mainostajat ja kampanjoitsijat ovat Niinistö, Väyrynen ja Soini (vahvoilla kampanjoitsijoilla en tarkoita, että nämä olisivat suosikkiehdokkaani). Niinistön ” Suomella töissä” vaalislogan on harkittu, mutta melko turvallinen vaihtoehto. Videot ovat suomalaisista teoista, kahviloita on ympäri maata ja Niinistö on ostettavissa myös pahvinukke versiona. Niinistö on jatkuvasti näkyvillä, mutta vaalikampanjoinnin alussa esiintyminen ja mainostaminen oli hillittyä eikä kovinkaan provosoivaa. On turvallista esiintyä alkuun solidaarisena ja matalalla profiililla, jolloin kannattajilla ei ole erittäin painavaa syytä siirtyä jonkun muun kannattajaksi.

Paavo Väyrynen tuntuu hiippailevan kaikkialla. Kahvimukeissa, julisteissa, lööpeissä, televisiossa, rakennekynsissä, rouva Väyrynenkin on mediassa valkosuklaakakkuineen, iPhonessa ladattavassa Presidenttipeli-sovelluksessa, kirjoissa ja vaikka missä. Tällä hetkellä tiukasti kakkospaikkaa pitävän Väyrysen naamataulu on tullut jo melkoisen tutuksi, joten kuusi vuotta tuntuu nyt jo hurjan suurelta annokselta itsepäistä Keskustan poliitikkoa.

”Kokoaan suurempi Suomi” ja vankka yhteistyö. Haavisto taistelee näillä painotuksilla eikä sen pahemmin ole epäonnistunut, sillä verrattaessa muihin ehdokkaisiin hänen kannatuksensa on suhteessa kasvanut. Kuitenkin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa Haavistosta käydään voimakasta ja henkilökohtaista keskustelua, oikeastaan jopa nimittelyä, solvaamista ja mollaamista.

Lempeä olemus, homoseksuaalisuus ja kumppanin rattijuopumus herättävät kansalaisissa varsin eriäviä mielipiteitä. Henkilönä Haavisto ei ole minulle niin tuttu kuin esimerkiksi Niinistö tai Lipponen, joten mielikuvani Haavistosta perustuu ainoastaan median kertomiin asioihin.

Paavo Arhinmäki, Timo Soini ja Paavo Lipponen ovat keskenään melko tasatilanteessa valtakunnallisten kannatusprosenttien perusteella. Arhinmäki on ollut joulukuun jälkeen muutaman prosenttiyksikön nousussa, kun taas Soinin ja Lipposen kannatus on laskenut joulukuun jälkeen. Ei kuitenkaan erityisen radikaalisti, koska kannatustilanne vaihtelee jatkuvasti ja liikkuvia äänestäjiä on normaalia runsaammin näissä vaaleissa (HS: mukaan jopa kolmasosa äänestäjistä ei tiedä ketä äänestäisi), joten kakkoskierroksen parivaljakko saattaa olla yllätyksellinen.

Lipponen ja Aamulehden kiistat, Lipponen ja böö, Soini ja rasismi, Soini ja luottokortti, Arhinmäki ja...Eva Biaudet ja… Sari Essayah ja… Onnistuneella mainonnalla on väliä.

Fanny Heinonen MJ11

Pressablogi: Kansan suvaitsevaisuus mitataan Haaviston ehdokkuudella

Pekka Haavisto on Vihreiden kansanedustaja, sekä vuoden 2012 puolueensa presidenttiehdokas. Ehdokkaana Haavisto on tuttuun tapaansa hieman maltillisempi kuin muut eikä ole lähtenyt mukaan muiden ehdokkaiden kilpahuutoon siitä, kuka saa sanoa viimeisen sanan. Usein hän odottaa vuoroaan rauhassa ja tilaisuuden koittaessa hän ilmaisee asiansa ja mielipiteensä selkeästi ja ymmärrettävästi. Minkäänlaisena kansan villitsijänä häntä ei voida pitää. Monet ovat povanneet Haavistosta vaalien yllättäjää, koska tällaiselle maltilliselle ehdokkaalle tuntuu oleva paljon tilaa politiikan kentällä.

Haavisto valittiin vihreiden ehdokkaaksi jo kesäkuussa, joten hänen presidentinvaalikampanjansa on jo pitkällä. Hän korostaa sitä, että Suomen tulisi olla tarvittaessa tiukka haastaja itseään vahvemmiksi luuleville valtioille. Haavisto ja häntä tukeva kansalaisvaltuuskunta keräävät kampanjarahaa mm. Haaviston kuvalla varustettuja rintanappeja ja myymällä tiskirättejä. Kampanjaan osallistuville järjestettävässä arvonnassa on pääpalkintona illallinen Haaviston kanssa.

Kampanjan teema on ”Kokoaan suurempi Suomi”. Tavoitteekseen Haavisto on asettanut pääsyn presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Hän kuitenkin tietää arvioidut prosenttimäärät ehdokkaiden kannatuksista ja myöntää, että tämä tavoite vaatisi "kokoaan suuremman kampanjan".

Haavisto edustaa pientä puoluetta, mutta on itse korostanut, että presidentinvaali ei ole puolueiden vaali vaan ihmisten vaali, vaikka hän siis kilpaileekin paljon suurempien puolueiden ehdokkaiden rinnalla. Haavistolla on myös yli kuusivuotinen ura YK:ssa ja hän on kansainvälisellä kentällä erittäin tunnettu suomalainen. Osmo Soinivaara vertaa tätä blogissaan jo Ahtisaarimaiseen uraan.

Haavisto on ensimmäinen avoimesti homoseksuaali presidenttiehdokas ja väistämättäkin tämä herättää keskustelua ja tulee olemaan pinnalla vaalien alla. Tilannehan on se, ettei maailmassa toistaiseksi ole Islannin pääministeri Johanna Sigurdardottir:in lisäksi ollut toista avoimesti homoseksuaalia valtionpäämiestä, eikä ainoatakaan miespuolista homoseksuaalia presidenttiä. Niin, ainakaan tietoisesti ole ollut.

Mielipidekirjoituksia selaillessani löysin asiaa hyvin kuvaavan kommentin (kirjoitettu nimimerkillä minierkki): ” Vaikka suomalaiset ovat suurelta osin suvaitsevaa porukkaa, niin kyllä täällä ahdasmielisiä junttejakin riittää.” Tällaiset asiat voivat karsia, mutta myös tuoda lisää kannattajia ehdokkalle.

Senni Tuominen, MJ11

Pressablogi: Kristillistä pakkopullaa

Kristillisdemokraattien ehdokkaaksi presidentinvaaleihin päätyi Sari Essayah. Nimenomaan päätyi, vaikka hän ilmoittautui mukaan kilpailuun vapaaehtoisesti. Näin pienellä puolueella kun ei ole realistista mahdollisuutta pärjätä, varsinkin kun vastassa ovat sellaiset äänirohmut kuin Sauli, Paavot ja Timo.

Henkilökohtaisesti ajateltuna positiivisin asia kristillisten ehdokkaassa on, että hän on kuka tahansa muu kuin ristiriitaisia tunteita herättävä Päivi Räsänen. Kristillisdemokraatti, jonka puheille ja mielipiteille nauravat ja päätään puistelevat jopa papit ja muu kirkon väki.

Sari on siis toinen vaalien naisehdokas. Hänen valttinaan voidaan pitää ulkopolitiikan tuntemusta, jonka hän on saanut Euroopan parlamentin jäsenenä. Siellä hän kuuluu talousvaliokuntaan, jossa hän on toiminut myös meillä kotimaassa eduskunnassa ollessaan. Eli jonkinlainen käsitys raha-asioista on takaraivossa.

Toisena täkynä häneltä löytyy menestyksekäs urheilijatausta. Sillä varmaan saadaan pari ääntä. Sitten on tietty mahdolliset protestiäänet niiltä, jotka eivät suurten puolueiden mieshahmoille ääniään halua antaa.

Näissä vaaleissa sukupuoli tuskin ratkaisee. Halonen on vienyt uutuudenviehätyksen ja oli aikoinaan juuri otollisena hetkenä ehdokkaana.

Suurimpana ”ongelmana” näen kuitenkin Essayahin edustaman puolueen ja sen kokemat takaiskut viime vuosina, kuten Räsäsen kommentit homoavioliitoista. Vaikka puolueen väki irtisanoutuikin puheenjohtajansa mielipiteistä, hän teki reippaasti hallaa sanomisillaan. Vaikka Essayah onkin suvaitsevaisempi ja voimakas tasa-arvon puolestapuhuja, heijastuvat nämä mielikuvat vanhoillisista kristillisistä myös häneen.

Oli miten oli, mutta näin on ja seikka on saletti.

Vesa Siltanen, MJ11

Pressablogi: Kolmas Paavo kisaan

Paavo Arhinmäki, Vasemmistoliiton puheenjohtaja, on toiminut aktiivisena kansanedustajana vuodesta 2007 lähtien. Arhinmäki tunnetaan lisäksi kulttuuri- ja urheiluministerin toimijana.

35-vuotias Arhinmäki ilmoitti vasta muutama päivä sitten lähtevänsä mukaan presidenttikisaan. Vasemmistoliiton edustajana Arhinmäki pyrkii pärjäävänsä presidentti kisassa, mutta onko mies aivan vakuuttunut ehdokkuudesta, vai oliko tarkoituksena saada joku täyttämään Vasemmistoliiton paikka kisassa? Arhinmäki valittiin yksimielisesti edustamaan puoluetta, joten sekin kertoo jotain. Myös se kertoo jotain, että puolueen toinen kansanedustaja Annika Lapintie ilmoitti julkisesti, ettei puolue välttämättä tarvitse ehdokasta vaaleja varten. Ehdokas tai ei, nyt sellainen on.

Presidenttikisassa on nyt mukana kolme Paavoa. Kuka heistä vie lopulta voiton, vai viekö kukaan? Arhinmäki itse kertoo lähteneensä presidenttikisaan, jotta suomalaisilla olisi mahdollisuus valita vaaleissa vasemmistolaisia arvoja kannattava presidentti.

Yksi hyvin merkittävä seikka on Arhinmäen ilmoitus Nato-jäsenyyttä koskevasta seikasta. Vasemmistoliitto tunnetaan puolueena, joka vastustaa Natoon liittymistä ja niin näyttää vastustavan myös itse Arhinmäki. Miehen kanta on hyvin selvä: Arhinmäki haluaa korostaa puolueensa merkitystä siinä kuinka tärkeää Yhdistyneiden Kansakuntien rooli on kansainvälisessä politiikassa. Täytyy sanoa, mies ehkä tietää, mitä edustaa, mutta kuinka moni Suomen kansalaisista uskoo samaan mihin hän? Riittävätkö Arhinmäen mielipiteet viemään hänet presidenttikisassa toiselle kierrokselle?

Itse aloin vain miettiä, että kuinka on mahdollista, että Arhinmäen kannatus nousee näinä viimeisinä kuukausina, joita on jäljellä ennen kuin äänestykset alkavat? Lipponen ja Niinistö ovat jo sen verran vahvoilla, että muiden puolueiden ehdokkaat alkavat jäädä jälkeen. Mielestäni on jo hyvin selvää, että Paavot tulevat taistelemaan siitä, kuka pääsee toiselle kierrokselle ja kuka ei. Tosin pieni kutina on siitä, että tämä kolmas Paavo, Arhinmäki, tulee jäämään ensimmäisellä kierroksella hyvin kauas kaimoistaan.

Päivi Pentikäinen, MJ11

Pressablogi: Vähemmistövaltuutetusta vähemmistöehdokas

Tarja Halosen kaksitoistavuotisen kauden jälkeen presidentin pallia lähtee havittelemaan muiden muassa vähemmistövaltuutettuna toimiva RKP:n Eva Biaudet. Biaudet joutuu lähtemään samoista lähtökohdista muiden ehdokkaiden kanssa, sillä Halonen ehti jo käyttää naiskortin. Marginaaliryhmät ainoastaan äänestänevät häntä yksilahkeisuuden takia.
 

Presidenttipelissä nähdään harvakseltaan naisia, joten onhan jo siinäkin joidenkin mielestä hatunnoston paikka Evalle. Jos kuitenkin unohdamme kliseisimmät mielikuvat vähemmistöistä, niin sivuutamme nyt Biaudetin sukupuolen kokonaan ja keskitymme hänen presidenttikisan lähtökohtiin muilta osin.
 

Presidentti on valtion kasvot. Presidentin virkaan halutaan karismaattinen ja ansioitunut henkilö. Tässä onkin se ’’Bideen’’ tarjoama täky, johon tartumme.
 

Eva Biaudet poikkeaa muista ehdokkaista siinä, että hän on koulutukseltaan vain ylioppilas. Tai noh… Onhan hän sentään oikeustieteiden ylioppilas, mutta kuitenkin… Melko kouluttamaton siis - presidenttiehdokkaiden ehtaa vähemmistöä! Riittääkö pelkkä valkolakki presidentin tutkinnoksi? Biaudetin saavutuksista voidaan olla montaa mieltä, mutta hyvin vähän ainakaan googlaamalla mitään positiivista kansan kantaa hänestä löytää.
 

Häneen saattaa olla vaikea samaistua.
 

Kysymyksenä nouseekin, että haluaako Suomi näiden kahdentoista vuoden jälkeen vielä kuusi vuotta lisää saamattomuutta ja seinäruusuilua. Halonen jäänee monelle mieleen presidenttinä, joka ei saanut aikaan juuri mitään positiivisesti merkittävää. Edes tapettina seinillä Halonen ei ollut mieleenpainuvimmasta päästä. Ei, vaikka nainen olikin.
 

Biaudetin on siis ehkä näistä lähtökohdista vaikea saada kunnon kannatusta.
 

Loppupeleissä ei kuitenkaan kannata unohtaa viime eduskuntavaaleja. Arkadianmäelle päätyi jopa peruskoulun kesken jättänyt henkilö. ’’Kansan tahto’’ on tosiaan erittäin oikukkaasti ilmituleva asia. Jytkyjä voi tulla monelta suunnalta.

Sampo, MJ11

Pressablogi: Koko kansan Tarja ei vaihdu koko kansan Paavoon, paitsi Väyrysen iskulauseessa

Keskustan presidenttiehdokas vuoden 2012 vaaleihin on Paavo Väyrynen. Puolue etsi kuumeisesti vastaehdokasta Väyryselle, mutta kun sellaista ei löytynyt, keskusta päätti lokakuun lopussa olleessa ylimääräisessä puoluekokouksessa nimetä Väyrysen puolueen ehdokkaaksi.
 

Paavo Väyrynen on tätä ennen ollut kaksi kertaa ehdokkaana, vuosina 1988 ja 1994. Vuonna 1988 Väyrynen sai toiseksi eniten ääniä, mutta hävisi selvin lukemin Mauno Koivistolle. 1994 vaaleissa Väyrynen sai kolmanneksi eniten ääniä ja putosi niukasti toiselta kierrokselta.
 

Nyt vuonna 2012 vaaleissa Väyrynen on omien sanojen mukaan toisella kierroksella joko Timo Soinin tai Sauli Niinistön kanssa. Minä itse en usko samalla lailla Väyrysen mahdollisuuksiin, mutta nostan silti kuvitteellista hattuani miehen itseluottamukselle. Tuon tapainen itseluottamus, mikä Väyrysellä on, on harvinaista Suomessa.
 

Toinen ihailtava piirre Väyrysessä on, että mies jaksaa aina vaan yrittää. Kevään eduskuntavaaleissa hän tippui Arkadianmäeltä, mutta jaksaa silti vielä yrittää presidentiksi.
 

Mutta tuohon taitaakin Väyrysen hyvät piirteet loppua. Mies tuntuu elävän omassa maailmassa. Vaikka gallupit näyttävät alle kymmenen prosentin kannatusta, on Väyrynen jo ostamassa frakkia maaliskuun virkaanastujaisia varten. Eikä siitä ole kauan aikaa, kun Väyrynen halusi ensin Suomen irti eurosta ja luoda yhteisen Pohjoismaisen kruunun ratkaisuna euroalueen kriisiin. Utopistinen haave!
 

Lisäksi Väyrysellä on aina tapana löytää viat jostain ihan muualta, kun itsestään. Kun Väyrynen putosi eduskunnasta keväällä, vika oli vaalipiirin vaihdossa. Väyrynen on ennen ollut Lapin vaalipiirissä ehdolla, mutta keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen pyynnöstä Väyrynen siirtyi Uudenmaan vaalipiiriin ja putosi eduskunnasta. Vika oli siis Laanisen, ei Väyrysen.
 

Vuoden 1994 presidentinvaaleissa Väyrynen putosi omien sanojen mukaan toiselta kierrokselta mediapelin takia. Tässä voi osittain olla samaa mieltä, koska Julkisen sanan neuvosto antoi MTV:lle langettavan päätöksen toimistaan juuri ennen vaalipäivää.
 

Mutta täytyy muistaa, että tuo ei ollut ainoa kerta Väyrysen uralla, kun hän on joutunut median huomion keskipisteeksi. Onhan Väyrysen pitkä poliittinen ura ja kokemus, joten niitä kohujakin on syntynyt. On syytetty vehkeilystä Neuvostoliiton kanssa sekä ns. jalasmökkijupakka nosti jälleen Väyrysen median silmätikuksi, vaikkei hän ollut ainoa, joka käytti eduskunnan päiväraha -järjestelmää väärin. Unohtaa ei myöskään sovi lentoemäntien nipistelyjä, jotka voivat toki olla pelkkiä kaupunkilegendoja.
 

Yhtä kaikki, Paavo Väyrynen on mennyt kohusta kohuun. Osa on varmasti ollut totta, osa vain median paisuttelevaa. Mutta oli miten oli, Väyrynen on näyttänyt kestävänsä kolhut kuin mies. Tammikuussa, kun Väyrynen tulee jäämään toiselta kierrokselta ulos, voi hän taas yrittää keksiä ulkopuolisia syitä tähän tragediaan. Mutta se suurin ongelma on itse Paavo Väyrynen. Keskustan puolueenkin sisällä Sauli Niinistö on suositumpi kuin Väyrynen. Eikä Väyrysen provosoiva tyyli saa suuren yleisön suunnalta muuta kun naurua. Hän on keskittynyt muiden puolueiden ehdokkaiden pilkkaamiseen sekä populistisiin, jopa soinimaisiin, EU-kommentteihin. 

Ja ainakin näissä vaaleissa saadaan erittäin mielenkiintoisia ja kiihkeitä väittelyitä, kun EU-myönteiset Niinistö ja Lipponen laitetaan EU-vastaisten Väyrysen ja Soinin kanssa saman tv-kameran eteen keskustelemaan. Niistä keskusteluista ei ainakaan puutu väriä, eikä voi kyllä sanoa, ettei vaalitenteistä tule kiinnostavia.
 

Vaikka Paavo Väyrysestä voi olla montaa mieltä, niin ilman häntä jäisi tulevista vaaleista, ja erityisesti vaalitenteistä, puuttumaan jotakin sanoinkuvaamattoman olennaista. On siis loppupeleissä hyvä asia, että Väyrynen on ehdokkaana, varsinkin kun kansa ei voi olla niin tyhmä, että hänet Linnaan äänestäisi. Mutta saapahan kansa sitä kuuluisaa sirkushupia pimeneviin ja synkkeneviin talvi-iltoihin. 

Laura Lahti, MJ11

Pressablogi: Isoisällistä kuvaa luomassa

Ensimmäinen muistikuvani Sauli Niinistöstä on omalta perhelomaltani, joka suuntautui Turusta Helsinkiin. Salon kohdalla vanhan Helsingintien laitaa paineli mies rullaluistimilla. Nopeutemme oltua alhainen, isä tunnisti miehen poliitikko Sauli Niinistöksi. Näky on toistunut useita kertoja myös myöhemmin Turku-Helsinki välillä liikkuessani.

Minulle Niinistö on yhä edelleen Salossa rullaluisteleva poliitikko. Ja vuodesta 2009 olen oppinut tuntemaan hänet myös Suomen Palloliiton puheenjohtajana.

Mutta siinä olikin sitten kaikki se tietous, joka minulla on ollut ennen kuin kuulin presidenttiehdokkuudesta.

Niinistö valittiin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleihin, joista voisi kansankielellä käyttää nimitystä ”kolmen kauppa”. Paavot Lipponen ja Väyrynen ovat kolmikon kaksi edustajaa Niinistön ohella. Niinistö on tämän hetken gallupeissa melko selvässä johdossa.

Niinistöä Googlettaessa huomaa yhden erikoisen seikan. Mies ei ole pitänyt itsestään juuri minkäänlaista meteliä koko syksynä. Tähän saattaa olla monia syitä, mutta veikkaisin että kannatuslukujen ollessa noin korkealla, Niinistö on vain päättänyt olla hiljaa, koska aina voit suututtaa jonkun avatessa suusi. Kanssaehdokkaiden nostaessa kannatuslukujaan, myös Niinistö rupeaa varmasti todenteolla ajamaan vaalikampanjaansa.

Onko Sauli sitten sopiva presidentiksemme? No, jos vastaehdokkaita katsoo niin ehdottomasti. Mutta entäs sitten muuten? No ei.

Presidenttiyden valta-aseman yhä huvetessa olisi syytä ruveta miettimään koko hommaa hieman myös tavallisen tallaajan silmistä katsottuna. Presidentti on se henkilö, joka on suureksi osaksi Suomen kasvot ja ääni ulkomailla. Nyt olemme valitsemassa presidentiksi rujokasvoisen isoisän. Tämä mies on Suomen kasvot ja ääni vähintään seuraavat kuusi vuotta. Plussaa Niinistö saa tietenkin nuorekkaasta puolisostaan, mutta se ei yksin auta siihen, että Niinistöstä itsestään saisi nuorekkaan kuvan. Millään tavalla karismaattisestakaan vanhuksesta ei voida puhua, joten kuva joka Suomesta maailmalle jaetaan, on vanhuutta ja epämoderniutta huokuva.

Kuvitellaan, että Saksalainen ihminen arpoo kännykkäliikkeessä Nokian ja Samsungin puhelimen välillä. Sitten tämä ihminen muistaa nähneensä Suomen presidentin tv-haastattelussa. ”Ainiin, Suomen presidentti oli se mörököllin näköinen vanhus. Taitaa koko Suomi olla vähän vanhentunut. Otanpa tämän Samsungin.”

Kuvitellaan seuraavaksi sama tilanne niin, että esimerkiksi Alexander Stubbin kaltainen nuori, moderni ja karismaattinen ihminen olisi presidenttinä.

Saksalainen kännykkäliikkeessä: ”Ainiin, Suomen presidentti oli se nuorekas heppu. On varmaan suunnitellut tämän Nokian puhelimenkin maratonia juostessaan. Kyllä tämän Nokian puhelimen on pakko olla huippumoderni nyt ja tulevaisuudessakin.”

Kärjistettyä? Ehkä. Hieman hölmöäkin? Ehkä. Mutta valitettava totuus on, että näin se ihmismieli vaan toimii. Monet mielikuvat jostain asiasta linkittyvät ja johtuvat alitajuisesti mitä käsittämättömimmistä asioista ja syistä. Saulista tuskin jää kenellekään kuvaa nuorekkaasta, modernista ja innovatiivisesta Suomesta. Mutta ei kai se sitten niin tärkeää olekaan….

Severi Hirvensalo, MJ11

Pressablogi: Lipposen luuranko

Aihe ei välttämättä enää ole ajankohtainen, mutta haluaisin vielä lisätä pari sanaa Lipposen kaappiluurangon haudalle. Palataan siis ajassa vähän taaksepäin.
 

Shokkiuutinen! Lipponen on lyönyt opettajaa! Suomen kansa seisoo pupillit shokista laajentuneena. Suu auki. Lipponen onkin aivan hirveä ihminen! Kuka voi tehdä niin ja vieläpä toimia eduskunnassa?!
 

Ensinnäkin kiitän taas Aamulehden tasoa. Voinkohan minäkin soittaa Aamulehteen kännissä ja sanoa, että yläasteella harrastin seksiä Tarja Halosen kanssa ilman ehkäisyä ja seurata, miten päivän päästä kansan lahjetta pitkin alkaa valua kusivana? En ala ottamaan selvää.
 

Toiseksi haluaisin kovasti kysyä kansalta: häh? Joskus Elviksen aikana joku teini ärisi epäoikeudenmukaiselle opettajalle. Lainatakseni Lipposta: ”so what?”. Kaikki haluavat vahvan poliitikon, joka nousee jalustalle ajamaan heikompien (eli tietenkin juuri sinun) oikeuksia. Kun käy ilmi, että teini-iässä Lipponen on niin tehnyt - vaikkakin mahdollisesti 14-vuotiaan tavoin – hänet leimataan ihmishirviöksi. Kansa pelkää, että Lipposella on enemmänkin luurankoja kaapissaan!
 

Älä pelkää rakas Suomen kansa! On hänellä luurankoja! Olen kuullut huhuja, että Lipponen on huutanut äidilleen ja rikkonut hänen asettamia sääntöjään! Olen myös kuullut, että 8-vuotiaana hän epäsuorasti julisti olevansa homo sanomalla ”tytöt on ällöttävii. Niis on tyttöbakteerei”. Mitäs siihen sanotte, rakas kansa?! Haluatteko te väkivaltaisen auktoriteettivihaajahomon presidentiksi?! Ei! Me kaikki haluamme presidentiksemme puolijumalan, joka ottaa koko kansan polvelleen kuuntelemaan hänen yksityiskohtaista autobiografiaansa! Kansalla on oikeus tietää, milloin presidenttiehdokas on oppinut käyttämään pönttöä! Emmehän halua presidentiksi ihmis...puolijumalaa, joka laski alleen ensimmäiset 3 vuotta elämästään.

DK, MJ11