Ei voi liiaksi painottaa mainonnan ja vaalikampanjan merkitystä presidentinvaaleissa. Mainonta on osoitus ehdokkaan taloudellisesta ja henkisestä panostuksesta vaalikisassa.
Vaalikampanjointi kertoo presidenttiehdokkaan motiiveista, tavoitteista ja ennen kaikkea tiivistetysti toimintamallista, jolla valtio saavuttaisi optimaalisen hyvinvoinnin ja vaurauden.
Tänä vuonna niin kuin luonnollisesti edeltävinäkin vuosina kampanjointi ja mainonta ovat kiihtyneet vaalien lähestyessä. Mielestäni pohdittaessa presidenttivaalien mainontaa tulee ottaa huomioon ehdokkaiden kaikki esiintyminen mediassa, kaikki äänestysgallupeista tv-lähetyksiin.
Tällä hetkellä galluptilannetta johtaa edelleen Sauli Niinistö ja kakkospaikasta Väyrynen ja Haavisto ovat toistaiseksi kisanneet kiivaasti. Tuleeko toista kierrosta, sitä ei tiedä kukaan, mutta luulenpa, ettei tässä Niinistön kannalta niin onnellisesti tulisi käymään. Niinistön kannatus on laskenut, vaikka hänen kampanjointi on mielestäni onnistunut varsin hyvin. Laaja-alaisesti ja pitkältä ajalta hiipunut kannatus on toisaalta vain osoitus siitä, kun kaikki muut presidenttiehdokkaat tulivat selville, niin äänetkin jakautuvat ehdokkaiden kesken.
Äänestyksissä ja tv-lähetyksissä naisehdokkaat Eva Biaudet (Rkp) ja Sari Essayah (Kd) ovat jääneet vähän ”äijien” varjoon, eivätkä kannatusprosentitkaan väitä toista.
Biaudetilla ei oikeastaan ole mitään uutta tai erilaista. Hän ei juuri painota jotakin tiettyä teemaa tai nouse esiin jollain kampanjointituotteellaan. Toisaalta kyllähän hän kovasti tuntuu painottavan tasa-arvoa, mikä ei sinänsä ole yllättävää, kun kyseessä on pieni vähemmistöpuolueen edustaja. Jos Biaudetilla olisi joku muista erottuva voimakas taito tai ominaisuus tai hän olisi vaikka feministi, häntä olisi helpompi äänestää presidentiksi muutoskykyisenä ja uskottavana poliitikkona - näin naisen näkökulmasta. Kampanjointi on vaisua, videot ovat tavallisia vailla nokkeluutta tai oivalluksia ja olemuskin on jotenkin vähän tätimäinen ”anteeksi, että olen olemassa, mutta minusta pitäisi...” Mainonnassa raha puhuu, joten ei pieneltä puolueelta ole inhimillistä odottaa mediaa räjäyttäviä kampanjaelokuvia. Ei siis nokankoputtamista – muistutukseksi: asenne ei maksa mitään.
Minulta Essayah on jäänyt vähän piiloon. ”Askeleen edellä” vaalislogan on kyllä ollut esillä ja slogani itsessään on kelpo ja onnistunut siinä mielessä, että elämme jatkuvasti yhä nopeammin muuttuvassa yhteiskunnassa. Ennakoiva ja muutoksiin varautunut Suomi olisi tervetullut vaihtoehto. Essay esimerkiksi avajaisvaalipuheessaan ottaa hyvin moniin asioihin kansainvälisen näkökulman ja muutenkin tuo puheissaan ja tekstissään esille globaalit ongelmat. Kristillisiin arvoihin perustuvat tavoitteet eli ”askeleet” on eroteltu viiteen pääkohtaan, mikä selkeyttää vaalislogania ja Essayahta presidenttiehdokkaana. En oikein itsekään ole päättänyt, kuinka oikeana tai vakuuttavana vaihtoehtona Essayahia pidän.
Mielestäni tämän hetken vahvimmat mainostajat ja kampanjoitsijat ovat Niinistö, Väyrynen ja Soini (vahvoilla kampanjoitsijoilla en tarkoita, että nämä olisivat suosikkiehdokkaani). Niinistön ” Suomella töissä” vaalislogan on harkittu, mutta melko turvallinen vaihtoehto. Videot ovat suomalaisista teoista, kahviloita on ympäri maata ja Niinistö on ostettavissa myös pahvinukke versiona. Niinistö on jatkuvasti näkyvillä, mutta vaalikampanjoinnin alussa esiintyminen ja mainostaminen oli hillittyä eikä kovinkaan provosoivaa. On turvallista esiintyä alkuun solidaarisena ja matalalla profiililla, jolloin kannattajilla ei ole erittäin painavaa syytä siirtyä jonkun muun kannattajaksi.
Paavo Väyrynen tuntuu hiippailevan kaikkialla. Kahvimukeissa, julisteissa, lööpeissä, televisiossa, rakennekynsissä, rouva Väyrynenkin on mediassa valkosuklaakakkuineen, iPhonessa ladattavassa Presidenttipeli-sovelluksessa, kirjoissa ja vaikka missä. Tällä hetkellä tiukasti kakkospaikkaa pitävän Väyrysen naamataulu on tullut jo melkoisen tutuksi, joten kuusi vuotta tuntuu nyt jo hurjan suurelta annokselta itsepäistä Keskustan poliitikkoa.
”Kokoaan suurempi Suomi” ja vankka yhteistyö. Haavisto taistelee näillä painotuksilla eikä sen pahemmin ole epäonnistunut, sillä verrattaessa muihin ehdokkaisiin hänen kannatuksensa on suhteessa kasvanut. Kuitenkin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa Haavistosta käydään voimakasta ja henkilökohtaista keskustelua, oikeastaan jopa nimittelyä, solvaamista ja mollaamista.
Lempeä olemus, homoseksuaalisuus ja kumppanin rattijuopumus herättävät kansalaisissa varsin eriäviä mielipiteitä. Henkilönä Haavisto ei ole minulle niin tuttu kuin esimerkiksi Niinistö tai Lipponen, joten mielikuvani Haavistosta perustuu ainoastaan median kertomiin asioihin.
Paavo Arhinmäki, Timo Soini ja Paavo Lipponen ovat keskenään melko tasatilanteessa valtakunnallisten kannatusprosenttien perusteella. Arhinmäki on ollut joulukuun jälkeen muutaman prosenttiyksikön nousussa, kun taas Soinin ja Lipposen kannatus on laskenut joulukuun jälkeen. Ei kuitenkaan erityisen radikaalisti, koska kannatustilanne vaihtelee jatkuvasti ja liikkuvia äänestäjiä on normaalia runsaammin näissä vaaleissa (HS: mukaan jopa kolmasosa äänestäjistä ei tiedä ketä äänestäisi), joten kakkoskierroksen parivaljakko saattaa olla yllätyksellinen.
Lipponen ja Aamulehden kiistat, Lipponen ja böö, Soini ja rasismi, Soini ja luottokortti, Arhinmäki ja...Eva Biaudet ja… Sari Essayah ja… Onnistuneella mainonnalla on väliä.
Fanny Heinonen MJ11
Väyryselle plussaa, että pystyy vaalikampanjoimaan noinkin paljon, vaikka puolueelta ei rahallista tukea tulekaan. Sen sijaan ihmettelen, et miksei pienempien puolueiden ehdokkaat viitti tehdä samanlaista rahan keruuta, jotta voisi kampanjoida uskottavasti. Ehkäpä syynä on se, että ei oikeesti usko omaan läpimenoon ja on vaan puolueen pakottamana ehdokkaana...
VastaaPoista